Huumeet olivat osa elämääni! Taistelen huumeita vastaan, sekä yritän saada elämäni ojennukseen. Aloitin blogin kirjoittamisen, koska haluan jakaa kokemukseni muiden kanssa ja olla esimerkkinä muille huumeiden kokeilijoille ja käyttäjille, miks ei muuten vaan kaikille?! Sekä tästä yöstä/päivästä on tasan neljä vuotta, kun koko alamäki rumba alkoi. Pysyn tuntemattomana ainakin aluksi, jos rohkenen niin paljastan teille lukijoille kuka olen, tai millainen henkilö olen, ja muutenkin omasta elämästäni asioita joita en ole voinut kertoa edes omille ystävilleni. Tarvitsen tukea ja ymmärrystä muilta omaan tilanteeseeni. Kritiikki on tervetullutta niin kuin positiivinen palautekkin. Ja kaipaan neuvoja vielä blogin ylläpitämisessä.
Kerron nyt mitä olen kokenut ja kokemuksieni jälkeisen elämän...
Olin juuri täyttämässä 14 vuotta ja olin todella energinen likka. Olin suunnitellut elämäni muutaman vuoden päähän ja halusin kokea nuorena kaiken ystävien kanssa, jakaa ilot sekä surut. Aloitin seurustelun silloisen poikaystäväni(jatkossa Timi) kanssa 23.8.2008. olimme neljä vuotta sitten tänä päivänä ajelemassa ystäväni, hänen isosiskon ja hänen kihlattunsa kanssa. Käytiin kaupassa ja ostettiin vähän limua, mehua, karkkia, sipsiä ja keksejä. Jatkettiin matkaa mökille ja ajomatkaa oli jäljellä n. 1.5 tuntia. Istuin takana ystäväni ja hänen isosiskon kihlattunsa kanssa, koska vuorottelimme edessä istumista. Edessä oli aivan pakko istua, koska se sai tuntemaan olon vanhemmaksi. Timi istui puolen tunnin ajomatkan edessä. Olimme pääsemässä liittymään josta olisimme noussut moottoritielle, sateisella asfaltilla... Olin paniikissa, koska oli pimeää, satoi ja muut nauroivat kuinka on hauskaa, että auto kulkee nopeasti, aavistelin pahaa ja niinhän siinä kävi! Auto lähti pyörimään (johtui varmaan vesiurista) ja itkin, pistin silmät kiinni ja rukoilin ettei kenellekkään kävisi mitään. Kaikilla muilla oli turvavyö kiinni paitsi Hannulla (ystävän isosiskon kihlattu), hän istui Timin takana ja kun auto törmäsi betoniaitaan näin vilaukselta mustan varjon, joka lensi tuulilasista läpi, tämän jälkeen muistini palasi sairaalan vuodeosastolta. Kaikki muut olivat hengissä, paitsi Timi. Itkun määrä ja se vihan määrä mikä tuli, oli aivan järjetön. En voinut uskoa, että menetin rakkaan, vain sen takia, että takana istuva EI käyttänyt turvavyötä! Olin valmis menemään perässä. Kun kuulin, miten koko onnettomuus tapahtui ja minkälaisessa tilassa muut autossa olijat olivat, tuli tunne, ettei elämäni olisi ennallaan. Sairaalasta kotiuduttuani, en nähnyt omia aiempia ystäviäni, vaan pelkkiä Timin ystäviä. He tutustuttivat minut vanhempiin kavereihinsa ja siitä alkoi elämäni HELVETTI! Huomasin miten muut olivat rauhallisia, hymyili, nauroi, oli vain... Tahdoin tämän saman fiiliksen ja niimpä kokeilin ensimmäisen kerran pilveä. Kukaan ei painostanut, mutta se olo minkä sain silloin oli taivaallinen suruun nähden! Seuraavana päivänä mietin, mitä menin tekemään, miksi, pääsenkö eroon, enhän ole jäänyt koukkuun? Ei, en jäänyt koukkuun... vielä silloin. Näin heitä melkein joka päivä, ja tämän seurauksena poltin joka päivä. Hiisaaminen sai hetkeksi ajatukset ja sen surun täyttämän olon pois, mutta selvittyäni kehoni peitti taas se sama suru.
Ensi kirjoituksessa kerron lisää, siitä miten päätin lopettaa huumeiden käytön ja minkälainen olin muille henkilöille.
